Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Diary, hoitotarinat

I'm still learning...

Tänne tulevat Pokemonhoitola Auroran tarinat. Sisällön ei pitäisi olla raa'emmasta päästä mutta kuitenkin jokaisella on oma vastuu jos näitä sattuu lukemaan.

 

 004# Uppoava Alus - osa 3
11.02.2018 16:10

 

tutkija ammattitehtävä 'veden varassa!'

kappale 1 - kappale 2



Kolkko tunnelma pisti selkäpiin karmimaan. Laiva oli pimeä ja hylätty aikoja sitten. Käytävillä kaikui aaltojen pauhaus. Myrsky oli pahentumassa ulkona. Kaksikko kuunteli hiljaa, ja tutkijan hermostunut ja epätasainen hengitys jännitti tunnelmaa entisestään.


Tyhmän rohkea tutkijan noviisi meni syvemmälle laivan uumeniin, pieni lohikäärme seuraten hännillä. Mitä muutakaan se voisi tehdä? Eihän se voisi jättää rakasta ystäväänsä yksin... etenkään tälläiseen paikkaan, jossa saattoi vielä kummitella! Amber pudisti päätään ja kiristi tahtia jotta pysyisi Nikitan mukana.

Kuului outo pamahdus ja suhahdus. Nikita melkein huudahti säikähdyksestä mutta puri vain kieltään. Parempi ettei kukaan tietäisi heidän tarkkaa sijaintiaan, koska he eivät tienneet laisinkaan mikä heitä odotti. Keltaiset silmät seurasivat laivan pimeillä käytävillä parivaljakkoa. Mitä kummaa olikaan meneillään? Kuka seurasi näitä pahaa aavistamattomia?

Aikaa kului, askelia kertyi, ja laiva pimeni entisestään. Päivä oli kirinyt jo pidemmälle. Nikita olisi halunnut kurkata rannekelloaan mutta se olisi ollut turhaa pilkkopimeässä. Jos hän laittaisi valo-ominaisuuden päälle, heidän olinpaikkansa paljastuisi. Amber ja Nikita molemmat tunsivat painostavan läsnäolon. He eivät todellakaan olleet yksin laivassa. 
 

Pimeys oli syönyt käytäviä lattiasta kattoon, tapetit repsottivat ja olivat lyöneet homeeseen. Laiva olisi jo aikoja sitten pitänyt siivota pois kallion lähettyviltä.  Amber haisteli purkitettua ilmaa ja nyrpisteli nenäänsä, jossakin oli homeista ruokaa. Nikita laittoi molemmille hengityssuojat repustaan. Uskaltaisiko hän ottaa taskulampunkin kaveriksi? Siinä samalla kun Nikita räpläsi reppuaan, keltasilmäinen pari lähestyi kaksikkoa uhkaavasti ja nokkaisi Nikitaa ikävästi poskeen. Se kummitus olikin saamarin lintu, Chatot vielä kaiken lisäksi. Lintu piti naljailevaa ääntä ja rääkyi agressiivisesti. Oliko tuo lintu aiheuttanut ne kaikki kummitus-huhut vai liittyikö paikkaan jotakin muuta? Viestikö lintu jollekin vai oliko tuon raakkuminen vain typerää härnäämistä?


Amber ponkaisi sattumanvaraisesti avonaisista ovista sisään. Suurte ovien takaa avautui näkymä upeaan ruokasaliin, tai ainaskin se oli ennen upea ruokasali. Nyt se vain näytti oudolta läjältä näyttöjä ja isoja johtoja. Pieni tattijalkainen lohikäärme nuuhki paikkoja ja kummasteli isoa salia. Mitä tämä tarkoitti? Mitä nämä isot näytöt ja johdot olivat? Hylätyssä laivassa? Tavara näytti kummallisen kalliilta tälläiseen homeiseen peltipurkkiin verrattuna, ja että ne olisi vastikään tuotu hylkyyn. Elektroniikka oli yllättävän hyvässä kunnossa ollakseen jämäkamaa...

Amber haistoi jostakin kuivakeksejä ja ponkaisi jonkun pöydän alle nuuhkimaan ja ehkä vähän mutustelemaan. Tässähän ehti tulla nälkä, ajantaju oli tipo tiessään ja ruokaa ei ollut saanut peräti moneen tuntiin!  Pikkuinen lohikäärme söi tohkeissaan jonkun toisen kuivakeksejä, jossa kummasti oli vielä päivämäärääkin jäljellä. Aikaisemmin se vain haistoi homeen ja lian. Miten tänne oli päätynyt tuoretta muonaa?

Kun pikkuisella lohikäärmellä oli masu täynnä, alkoi tämä pomppimaan ja ravaamaan pitkin huonetta ja tutkimaan mitä ihmeellisimpiä vempeleitä. Nikita tuli jonkun ajan päästä katsomaan mitä ihmettä sen suojatti oikein puuhasi. Juuri kun Amber oli pudottamassa jonkun tabletin, eräänlaisen elektronisen taulun, pöydältä, ponkaisi Nikita ketteränä nopeasti sen luo ettei se vain särkyisi. Hän kummasteli laitetta, josta heijastuivat vain nuorukaisen silmät mutta pisti sen nopeasti reppuunsa. Nyt ei ollut oikea aika tutkia uusia vempeleitä.
 

Samaan aikaan hieman kauempana naamioitunut hahmo tarkkaili kaksikkoa. Kummallakaan ei ollut mitään hajua että siellä oli vielä muitakin. He ajattelivat että yksinäinen Chatot saattoi asustella rähjäisellä peltikasalla. Ei ollut ennen kuulumatonta että pokemonit asustelisivat hylätyissä laivoissa, taloissa tai muunlaisissa rakennuksissa. Ihan ymmärrettävää että ne saattasivat hyödyntää tämmöiset asuintilat.

Nikita vaipui jo omiin ajatuksiinsa kunnes Amber astui jonnekkin mihin sen ei olisi pitänyt astua... Aivan Nikitan läheisyydessä olevat laitteet alkoivat surista. Osa koneista väläytti muutaman kerran kirkasta sinistä valoa, niin kuin ne olisivat käynnistyneet kunnes suuren ruokailusalin peitti himmeä mutta uhkaavan näköinen punainen valo. Se kajasti kaikista laitteista, jotka pitivät matalavireistä, pitkää ja hälyttävää ääntä. Oliko Amber käynnistänyt jotain astuessaa johonkin? Nikita syöksyi nopesti ruutujen äärelle, kolme näistä syöttäen vuoron perään erilaista dataa ja binääriä. Ajatus jonkin protokollan käynnistymisestä kauhistutti Nikitaa sillä hän ei osannut odottaa mitän tällaista. Amber ulisi pelokkaana ja vetäytyi Nikitan taakse, häntä painuen tiiviimmin takaraajojen uumeniin. Samalla Nikita kokeili onneaan laitteiden kanssa jos olisi saanut nämä sammutettua, ja keskeytettyä mahdollisen ohjelmiston alullepanon. Oli kuitenkin jo myöhäistä.
 

Sillä samalla hetkellä tuntui ihan siltä kuin laiva olisi liikahtanut ja narissut tavallista enemmän. Vaikuttaisiko merellä oleva myrsky tähän hylkyyn? Nikita pelkäsi pahinta, ja siinä samalla laiva alkoi liikkua agressiivisesti. Nuorukainen otti ruokasalin laidimmaisesta sivukaiteesta kiinni, joka oli hädin tuskin enään edes kiinni laivassa. Amber änki itsensä Nikitan reppuun ja jäi sinne kyhjöttämään. Katosta roikkuvat ränsistyneet ja hapertuneet kattokruunut helisivät armottomasti, johtaen siihen että kristallit ja valaisimet tipahtelivat ruokasalin salonkilattialle, sirpaleet pirstoutuen laajalle alalle kuin pienet kranaatit. Nikita peitteli päätään, ja kuuli vain kuinka laitteiden lomasta alkoi kuulua laskentaa. Näytöille olivat ilmestyneet sanat PROTOCOL: SEIZE ANNABELLA. Nikita siristeli silmiään, ähkäisi joutuessaan melkein yhden kattolankun alle joka romahti aivan hänen nenänsä eteen, ja yritti lukea lisää mitä näytöillä luki. Annabella... sen oli oltava laivan nimi... tarkoittiko protokollan käynnistyminen sitä, että laiva tuhoutuisi lopullisesti ja vajoaisi meren pohjaan?

Nikita tiesi, että aikaa ei ollut paljon. Ruokasalin ovet paukkuivat vuorotellen saranoissaan kunnes toinen näistä petti ja rojahti selälleen lattialle. Melu oli stressaannuttava ja Nikita painoi laukkuaan lähemmäs iseään, jonka sisällä lohikäärme hytisi. Hänen pitäisi keksiä jotain miten päästä laivasta pois tai muuten kävisi aika helvetin köpelösti. Torstai oli turhankin agressiivinen ja hengen menettäminen oli liiankin lähellä turhan moneen otteeseen. Torstai oli jo muuttunut perjantaihin, he olivat viettäneet turhankin paljon aikaa homeisessa ja uppoavassa laivassa. 
 

Laiva upposi enemmän ja enemmän meren uumeeniin lopulliseen hautaansa, vesi tulvien pian säröntäyteisistä ikkunoista kaikkialle käytäviin ja hytteihin. Nikita valahti kyljelleen maahan sillä jokin tuossa taajuudessa, jota koneet lähettivät saivat hänen mielensä turtumaan ja kehon veltostumaan. Hiljalleen, hän vaipui kuitenkin tajuttomuuteen tuntiessaan jotain niskassaan, viimeisimmiksi mielikuviksi  jääden punahehkuinen sali, Amberin heikko värinä laukun sisältä ja etäämmältä kantautuvat askeleet. Joku tai jokin oli nukuttanut parivaljakon. Naamioitunut ilmestys otti Nikitan käsilleen, Amber uinuen sikeästi laukun sisällä Nikitan sylissä. Hahmo käytti kummallisen futuristista teknologiaa, ja he peittyvät valkoisen valoauran sisään, kunkin olomuoto hajoten vain pienempiin fragmentteihin kunnes he olivat kadonneet romahtamispisteessä olevasta ruokasalista kokonaan. Hän pelasti heidät viime hetkellä, ja vaikka Nikita oli tunkenut nenänsä väärään paikkaan väärään aikaan, ei tämä muukalainen halunnut saada lisää verta käsilleen vaikka kaksikon päiviltä pois hoitelu olisikin ollut paljon helpompaa. Hänen tuli varjella salaisuutta, niin kauan kuin mahdollista...



 

** ** **

Noniin, tarinaa pukkaa! Hieman pidempää settiä ja lähti tarinakin jonkinlaiseen nousuun.  Tähän taitaa päättyä ammattitehtävä, selvisikin vähän kaikkea muuta, mutta lyhykäisyydessään alottikohan Chatot kummitusjutut? Kuka tietää... Laittelin myös pari kappaletta tohon alkuun joiden ajattelin sopivan tarinan tunnelmaan. 


( Päivitetty: 25.04.2018 00:39 )

Kommentoi



 003# Risteilylaiva - osa 2
24.10.2017 18:38

 

Tutkija ammattitehtävä 'veden varassa!'
Tapahtumatarina, Jotain uutta, jotain vanhaa

 

Nikita pisti jalkaa toisen eteen ja meni melkein juosten takaisin hoitotalolle. Amber yritti pysyä perässä lyhyillä tattijaloillaan. Satamassa oli edelleen kova hulina päällä ja ihmiset jäivät juoruilemaan mitä ihmettä Sterlingissä oikein tapahtui. Tuuli kuiskutteli kaikkea hassua matkalla kun kaksikko ryntäsi hoitotalon puutarhan läpi.

Nikita syöksyi ovesta sisään, ja juoksi kovaa vauhtia omaan huoneeseensa hakemaan kamppeensa. Hän oli jo menossa portaita alas kun Amber oli juuri päässyt pari askelta eteenpäin eteisestä, aivan läkähtyneenä ja läähättäen. Nikita nappasikin Amberin syliin ja lähti melkein porhaltaen ovesta läpi.

Nuori naisen alku lähti vipeltämään pitkin ja poikin mukulakivikatuja ja peltoja. Hän oli jossain välissä heittänyt Amberin reppuunsa ja sitonut hiuksensa sotkuiselle hattaranutturalle. Aurinko lämmitti paljasta ihoa ja puiden lehdet havisivat taustalla. Taustalla kaikuivat sataman kaukaiset laivat, joiden sumutorvet pitivät ääntä tasaisin väliajoin, ääni kantautuen pitkin Sterlingiä ja kauas sen vuoristoihin. 

Tuuli yltyi melkein puhuriksi sataman lähettyvillä ja aallot löivät itsensä kalliokkoa vasten. Laivoja lähti sinne sun tänne ja myrskyvarotuksia läheteltiin. Nikitan sydän hakkasi kovaa vauhtia. Hänellä kävi mielessään vaikka minkälaisia hulluja ajatuksia ja ideoita mitä sieltä hylätystä laivasta voisi löytyä. Hän kuuli oman tykytyksensä, ja jäi miettimään esitystä jossa oli käynyt lapsena, ja kuinka nimenomaan rumpujen pärinä oli laukaissut kauhean tykytyksen hänen sisällään. Nikita jäi hieman miettimään epävarmana lapsuuttaan ja tykytysten tuottamaa ahdistusta mutta yritti juosta kovempaa ja saada ajatuksensa muualle.
 

Myrskyvaroituksista välittämättä rannalla oli edelleen ihmisiä ja vedessä uimareita. Aallot alkoivat käydä entistä julmemmiksi, ja ne heittelivät ihmisiä ja pokemoneja miten sattuu.  Amber katsoi touhua hieman huvittuneena. Hänpä oli onneksi turvassa ja mukavan lämpimässä repussa. Vaikka hänelle oli tullutkin pientä matkapahoinvointia juoksumatkan aikana, hän ei antanut sen haitata hänen hyvää oloaan.

Tyttöjen päämääränä oli päästä hylätylle alukselle ennen pimeän tuloa. Eihän se voinut olla enään niin kaukana. Onneksi kaksikko läheni määränpäätään ja Nikita juoksikin jo pitkin kivisiä rantoja. Hän poukkoili isojen kivien välistä, joita oli huuhtounut rannalle. Ne olivat aika luonnottoman näköisiä. Mikäköhän heitti ne näin kauas, ja miten aallot olivat voineet heittää tuommosia järkäleitä niinkin pitkälle?

Duo jäi hetkeksi ihmettelemään isoja järkäleitä rannalla, tutkiskellen tarkemmin näitä kummallisia kiviä. Niissä oli jonkin sorttista kirjoitusta. Nikitalla ei ollut mitään hajua mitä nämä merkit tarkoittivat mutta hän dokumentoi ne myöhemmälle ajalle. Hän nappasi muutamat kuvat näistä kummallisista kirjoituksista ja sulloi vedenpitävän kameransa takaisin repun uumeniin.
 

He olivat jo lähellä. Alus näkyi horisontissa ja Nikitan täytyisi jotenkin päästä aluksen lähettyville. Rapistunut laituri vaikutti hieman vaaralliselta vaihtoehdolta mutta Nikita päätti koetella onneansa ja hyppelehti kiveltä toiselle, lähelle laiturin suuntaan. Laituri narisi pahasti ja Nikita alkoi epäillä itseään ja hänen valintaansa. 

Nuori tyttö pisti vain jalkaa toisensa eteen, ja pääsi juuri ja juuri muutamasta pahaisesta lahonneesta puun palasesta yli ennen kuin yksi niistä ratkesi hänen painonsa allaan. Nikitan jalka upposi tukkien väliin ja terävät kulmat repivät hänen housunsa auki. Karheat säröt raastivat ihoa ikävästi auki ja nuorukainen parahti hieman vaikeroidessaan. Amber syöksyi apuun, nappasi tyttöä kädestä kiinni ja yritti riuhtoa tätä pois tukalasta tilanteesta. Amber ei kuitenkaan saanut yksinään Nikitaa pois tilanteesta mutta hetken päästä kuului upea linnun ääni, joka kaikuili pitkin rantaa ja sen kallion seinämiä. Ääni jäi soimaan päähän, ja pian näkyviin tuli suuri ja mahtava tulipunainen lintu, vatsaa koristaen upea siniharmaa höyhenpeitos. Syystä, jota kumpikaan eivät oikein ymmärtäneet, tuli tämä tulityypin lintu auttamaan kaksikkoa.


Fletchinder katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin paikalle. Kuin sitä ei edes olisi ollut, mutta silti linnun erikoinen ääni jäi soimaan päähän. Ilman tulenpunaista lintua, Nikita olisi vajonnut entisestään laiturin uumeniin ja lopulta pudonnut rantakivikkoon jossa olisi voinut käydä ikävästi.


Hän huokaisi helpotuksesta ja otti muutaman ison loikan, lopulta hypäten uppoavaan alukseen. Nikita ei päässyt kovinkaan pitkälle aluksen sisällä kun hän jo horjahteli aluksen kylmää seinää vasten. Jalka, jonka hän oli satuttanut pahasti rämäiseen laituriin, oikutteli pahasti. Hetken tasattuaan hengitystään ja kerättyään voimiaan, jäi hän ihmettelemään sitä tosiasiaa miten kukaan ei ollut siivonnut tätä rojua pois? Miksi Sterling tai kukaan ylipäätään antaisi tämmöisen paskakasan lojua vedessä ja saastuttaa ympäristöä? Pian Nikitan ajatus kuitenkin katkesi ja hän kuuli jonkin tai jonkun sanovan jotakin hyvin inhottavalla ja kalsealla äänellä. Hetken päästä sama ääni toisti nämä samat sanat: 'Kuolet tänään', se sanoi, ja Nikitan pupillit laajentuivat. Sen jälkeen tuli aivan hiljaista ja hetkeen, ei Nikita viitsinyt edes hengittää. Jännitystä pystyi melkein leikkelemään veitsellä. Amber haisteli hieman ilmaa ja katseli ympärilleen. Tämän pörröinen turkis oli noussut kohti aluksen kattoa, selkäpiitä karmien nuo inhottavat sanat. Pieni tattijalkainen lohikäärme mietti pienessä mielessään mikseivät he jo lähteneet pois? Pitikö tätä hylkyä tutkia yhtään sen enempää - varsinkaan tuon jälkeen.


Kaksikko hyöri hetken paikoillaan ja vilkuilivat toisiaan levottomasti. Mihin he olivatkaan joutuneet. Hylätyssä, uppoavassa laivassa... joku tai jokin, joka uhkaa kuolemalla? Aikamoinen torstai, tuumailivat tytöt keskenään. Kiinnostus heräsi vain entisestään ja olisi ollut vain typerää jättää tilaisuus sikseen. Nikita halusi ottaa selvää mitä alus piti sisällään, piittaamatta siitä mitä tulisi olemaan luvassa. Siispä parivaljakko lähti laahustamaan hitain ja varovaisinaskelin syvemmälle hylkyyn.

 


Cliffhanger.. ermm ehkä joo? Vihdoin ja viimein uutta tarinaa. :3 Yritän jatkaa taas tätä mahdollisimman pian! Ammattitehtävä jatkuu vielä jonkin aikaa. :'D


( Päivitetty: 25.04.2018 00:38 )

Kommentoi



 002# Huhu - osa 1
21.06.2017 12:38

 

Tutkijan ammattitehtävä 'veden varassa!' Tapahtumatarina - Jotain uutta, jotain vanhaa

 

Nikita naputteli tuttuun tapaansa koneensa ääressä ja siemaili kuumaa mustaa kahvia. Kesä oli saapunut Sterlingin kaupunkiin. Amber jolkotteli huoneistoa pitkin ja kuikuili avonaisesta ikkunasta ulos ja räksytti sirkuttaville linnuille puun oksilla.

Nuori tutkijan alku oli saanut jokin aika sitten erikoisen fossiilin tutkittavakseen joltakin kollegaltaan ja hänen uteliaisuutensa nousi kuin kuutamo pimeässä yössä. Fossiili oli erikoisen sinisävyinen ja ihan kuin siinä näkyisi iso käpälän jälki. Nikita otti hieman vanhemman ja kovia kokeneen mikroskoopin ja napsi pieniä näytteitä tästä erikoisesta fossiilin palasesta. Hän tuumaili mielessään että jossakin päin Soidan aluetta sijaitsee fossiileihin erikoistunut laboratorio joka voisi jopa herättää henkiin nämä vanhat tarun hohtoiset ja mahtavat olennot, jotka kauan aikaa sitten temmelsivät maailmassa!

Hattarahiuksinen tyttönen innostui ajatuksesta ja purjehti unelmiinsa kesken työn, ja jäi haaveilemaan miten hän etenisi urallaan ja minkälaisia pokemoneja hän tulee vielä tapaamaan elämänsä aikana. Elämä oli jännittävää ja etenkin näin modernissa maailmassa eläminen oli mahtavaa, jokainen päivä toi uusia mahdollisuuksia ja tilanteita. Nikita pitää vaihtelusta ja sen takia kasvattajan ammatti onkin hyväksi hänelle. Hän ei pistäisi pahakseen jos pääsisi osa-aikatyökseen vaikkapa johonkin laboratorioon assistentiksi.

Mutta mennäänpäs takaisin toimiston pariin, kohta Nikitan täytyy kiirehtiä tutkimuksien keskeltä syöttämään uusia kasvatteja ja käymään taas kaupassa. 

Alakerrassa oli täysi hälinä päällä. Jotkut uudet kasvatit olivat riehkaantuneet ja alkaneet juoksennella pitkin käytäviä ja muuten vain leikkivät toisten pokemonien kanssa.  Ted ja Rebecca antoivat pokemonien vauhkoa rauhassa samalla kun he pitivät kuukausittaista palaveria muiden työntekijöiden kanssa.

Eteinen oli pienen kaaoksen vallassa: verhot pitäisi vaihtaa - vanhat kulahtaneet verhot olivat jo melkein värittömät kaikesta auringon porottelusta. Sohva on nuhjuinen ja raadeltu, se on pikemminkin toiminut raapimispuuna kaikille poksuttimille. 

Eteisen ovi oli Nikitan lemppari piirre koko rakennuksessa. Oven upeissa laseissa oli kaunis ja värikäs kuvaelma pokemoneista. Nikita muutenkin tykkäsi valoisista rakennuksista sekä värikkäistä paikoista. 

Amber oli muutamassa välissä juoksennellut ruokakupille ja edes takaisin portaita. Välillä se kävi näykkimässä Nikitaa että tulisi jo alakertaan. Nikita oli vielä opuksen vankina ja halusi lukea pari sivua ennen kuin hivuttautuisi kauppaan, tai edes alakertaan.

Muutamaa sivua myöhemmin Nikita laittoi opuksen pöydälle ja laittoi koneensa horrostilaan. Hän jatkaisi töitään ja tutkimuksiaan myöhemmin. Hän kipitti portaat alas ja jäi hieman kauhistuneena katsomaan alakerran kaaosta mutta siihen hän oli jo tottunut. Jotkut 'onnekkaat' pääsisivät taas siivoamaan koko sotkun ja se olisi taas samanlainen seuraavana päivänä. 

Nikita haukkasi omenan mukaan ja nojautui seinää vasten, kuunnellen samalla kuukausipalaveria. Hänen pitäisi mennä kauppaan kun tarvikkeet olivat taas kerenneet loppumaan. Kasvatteja oli tullut viime aikoina niin paljon että talon väki ei meinannut pysyä enään mukana koko touhussa. Toisaalta, se tiesi töitä ja kokemusta mikä oli hyväksi kaikille. Nikita oli myös saanut säästettyä pientä rahasummaa pahan päivän varalle. Eihän sitä koskaan tiedä mitä uusi päivä tuo tullessaan...

 

Jonkin ajan kuluttua Nikita oli saanut työnsä tehtyä, harjannut kasvatit, laittanut ruokaa ja syöttänyt pikkuisia hoidokkeja. Myöhemmin hän vielä siivosi ja otti pientä osaa kuukausittaiseen palaveriin. Hetken päästä he jo kävelivät Amberin kanssa kauppaa kohti. Nikita piti viikottaisesta kauppareissusta ja hän usein tykkäsikin käydä torilla, koska Sterlingin valikoima oli mitä upein!

Meren lähettyvillä oli kaunis auringonlasku ja aurinko kimalteli aalloissa. Oranssin ja pinkinvivahteiset hattarapilvet koristivat taivaan reunaa ja torilla tuoksui monenlaisia tuoksuja. Siinähän ehti tulla nälkä pelkästään kun jäi haistelemaan torin antimia! Nikita poimi itselleen pari sievää käsityötä ja yhden räsymatonkin kun hoitotalolla oli tyhjä kohta mihin matto sopisi täydellisesti. Amber oli saanut silakoita ja tonnikalaa, ja oli onnnensa kukkuloilla. 

Nikitan huomio kuitenkin kiinnittyi pian muualle koska kuuli ihmisten supisevan jostakin oudosta risteilylaivasta. Joku väitti että siellä kummittelisi. Nikitan selkäkarvat nousivat pystyyn, ja hän jäi uteliaana kuuntelemaan mitä ihmisillä ja pokemoneilla oli sanottavana tästä paikasta!

- Siellä kummittelee! Olen aivan varma siitä! sanoi yksi tuohtuneista keskusteluun ottajista. Kaikki olivat jotenkin kireän oloisia. Nikita tuumi itsekseen voisiko siellä oikeasti kummitella... ja minkälainen kummitus sitten olisi kyseessä? Nikita tietenkin aikoisi ottaa selvää tästä kummallisesti risteilylaivasta.

 



Ja sehän sitten selviää toivon mukaan ensi tarinassa! Kokeilin hieman eri tyyliä ja katsotaan mihin suuntaan tämä kirjoittaminen vie. Menee kyllä pieni oma aikansa kun saan tästä taas kiinni. :( (tosiaaan tällä tarinalla osallistun tapahtumaan ja alan suorittamaan ammattitehtävää! :) tehtävä jatkuu ensitarinassa ja ehkä jopa pidemmälle. ~) Ja toivon palautteen mieluummin vieraskirjaan, kiitos. :3

 


( Päivitetty: 25.04.2018 00:36 )

Kommentoi



 001# Sterling
24.03.2017 13:57 | Hiuta

aloitustarina

 

Upea päivä sai taas alkunsa kuvan kauniissa Sterlingin satamakaupungissa, asukkaat jolkottelivat kaupungin puistoissa, lapset ostivat itselleen jäätelötötteröt ja leikkivät pokemonien kanssa. Katumuusikko soitti saksofonia, musiikki kantautui tuulen mukana Nikitan toimistoon.
 

Aurinko hämyili vanhoista puuvillaisista verhoista sisään avarasta ikkunasta. Huoneessa tuoksui hirsipuun kotoinen tuoksu ja taustalla kuului tietokoneen näpyttelyä. Nikita oli taas kerran työn touhussa ja teki muistiinpanoja uusimmasta kokeestaan.
 

Hän oli aamupäivän aikana kokeillut pehmoleluilla pokemonpallo prototyyppiä, kirjannut ylös muistiinpanoja, heittänyt pehmolelua prototyyppiä kohti, prototyyppiä pehmoleluja kohti, kirjannut muistiinpanoja ja sama ruljanssi toistui ja toistui. Jossain vaiheessa pari pehmolelua katosi bittiavaruuteen, Nikita pudisteli päätään ja mietti miten Pokémonien voisi käydä jos pokepallot eivät toimisi oikealla tavalla.
 

Nikita työskenteli seisten ja venytteli välillä jalkojaan sekä käsiään. Amber oli taustalla avannut ikkunan ja riehunut lempipehmolelunsa kanssa. Nikita huomasi Amberin levottomuuden ja heitteli pariin otteeseen hänelle pehmopalloa ja palasi työnsä pariin.
 

Nikita hörppi teetään tasaisin väliajoin ja naputteli muistiinpanoja ylös. Jossain välissä Amber oli tullut nuorukaisen jalkoihin kiehnäämään ja tietenkin Nikita heltyi paijaamaan höpsöä huomionkipeää lohikäärmettä.
 

Alakerrasta kuului yhden kasvattajan heleä ääni, rakennukseen oli tullut lisää pokemoneja hoitoon. Kasvattajat pienesti huhuilivat nuorukaisen perään ja Nikita paloi innosta nähdä minkälaisia pokemoneja tällä kertaa hän saisi hoitaa. Nuori kasvattaja kiiruhti lohikäärmekasvattinsa kanssa rappusia alas. Nikita vaihtoi kollegoidensa kanssa moikkauksia ja kuulumisia.  Nuoren kasvattajan huomio kuitenkin kiinnittyi aika nopsaan viiteen uuteen tulokkaaseen.  Yksi taka-alalla olevista uusista tulokkaista oli hellyyttävä Growlithe jonka nimi on Max, kaksi uljaampaa Furfrouta nuuhkivat uutta ympäristöään kovin uteliaina ja vaihtoivat toisten kasvattien kanssa tervehdyksiä.  Furfrou kaksikko oli trimmattu upeaan ja loisteliaaseen kuntoon. Nikita jäi rapsuttelemaan ujoa Maxia ja Amber taas teki tuttavuutta uusien väliaikaisten asukkaiden kanssa. Viitos porukasta löytyi vielä kaksi lintupokemonia, Awria Pidgey ja David Fletchinder. 
 

Rakennus täyttyi puheensorinasta ja iloisten pokemonien ääntelystä. Keittiön puolella yksi kasvattajista, Rebecca jauhoi tuoretta kahvia jotta kaikki pääsisivät hetkeksi istuutumaan ja viettämään aikaa yhdessä. Pian koittasi kasvattien ruokinta aika. Keittiö täyttyi täyteläisestä kahvintuoksusta ja lautaset kolisivat kun Rebecca ja Ted laittoivat lautasia paikoilleen. Taustalla soi hennosti musiikkia, ikkunasta kantautui kaupungin pieni taustahälinä. Kaikki alkoivat kerääntymään keittiöön ja pokemoneista huomasi että heilläkin oli nälkä.
 

Nikita kaivoi kangaskassistaan muistiinpano pinonsa ja selaili omia muistiinpanojaan pokemonien yleisistä lempiruuista ja käytöksestä: Deinojen yleisin lempiruoka on raaka-kala, Furfroun koiralajille tarjottiin yleensä kuivamuonaa mutta joskus heitä lellitään tuoreella riistalla tai makupaloilla. Lintu-pokemoneille kelpasi usein pienet ötökät ja madot. Jotkut hurjimmista lintupokemoneista tykkäsivät tehdä saalistuksen itse , kasvattajat lähtivät lintujen tai muiden petoeläinten seuraksi metsästysretkille. Tällä tavoin myös metsästäjien vaistot pysyivät valppaina.
 

Nikita laski muistiinpanonsa alas ja alkoi laittamaan jokaiselle hoidokille omat annokset ja otti itselleen pienen kupin mustaa kahvia. Hattarapäinen nuorukainen hörppi kahviaan ja vaihtoi pari sanaa muiden kasvattajien kanssa. Jonkun pitäisi käydä hakemassa kaupasta tarvikkeita ja lisää murkinaa. Nikitan perään oltiin myös kysytty puhelun kautta Soidan alueelta, häntä kaivattaisiin siellä. Nikitan uteliaisuus syttyi mutta samalla hänellä tuli pieni pakokauhun tunne, hän oli niin tottunut Sterlingin kaupunkiin ja omaan rytmiin. Mutta sitten taas vaihto tekisi hyvää nuorukaiselle.
 

Nuori tutkijan alku oli uponnut omiin ajatuksiinsa samalla kun hän harjasi uusien tulokkaiden turkkeja Rebeccan kanssa. Hän vaikutti kauhean vaisulta keskustelun jälkeen ja päätti lähteä Amberin kanssa kahdestaan kauppaan.
 

Päivä oli edennyt mukavaan tahtiin, aurinkoinen sää oli jatkunut koko päivän ajan. Oranssi auringonlasku alkoi värittämään taivasta ja Nikitan ajatukset olivat pilvissä. Kaksikko käveli vilkkaan puiston läpi ja tähtäsivät tuttuun ja samaan markettiin jossa he rutiininomaisesti kävivät melkein päivittäin.
 

Puistossa leikkivät lapset pokemoneineen ja kiipesivät pitkin liukumäkeä ja laskivat nauraen yhdessä. Nikitan kasvoille hiipi pieni hymy kun hän katsoi kuinka huolettomasti lapset leikkivät toistensa kanssa auringonlaskuisessa puistossa.
 

Maisema oli upean näköinen, kasvattaja pysähtyi hetkeksi ihastelemaan Amberin kanssa Sterlingin kaupunkia. Oranssi kajastus valaisi sinistä merta, laivat lipuivat horisontissa, ratikat kulkivat tuttuun tapaansa kiskoilla ja sama vanha pariskunta istui rauhallisen puiston penkeillä. 
 

Kaksikko istuuntui hetkeksi alueelle jolle oli rakennettu penkkejä varta vasten että siinä voisi istahtaa ja jäädä ihastelemaan maisemia. Nikita tykkäsi tulla tänne kaverustensa kanssa ja vain ihailla hetkeä. 
 

'Kunpa tämä hetki kestäisi ikuisesti, mutta sitten se ei olisi enään hetki'- Nikita tuumi ääneen ja Amber vain antoi iloisen murahduksen vastaukseksi.
 

 

Tässä olisi aloitustarina, jäi hieman lyhkäiseksi mutta musta tuntuu että mun aloitustarinat on aina vähän tynkiä. Saatan olla hieman ruosteessa sillä kirjoittamisesta on ollut todella pitkä tauko...


( Päivitetty: 25.04.2018 00:35 )

 - Hiuta | Kommentit (1)Kommentoi


RSS

©2018 Mᴀʀɪᴏɴ | Hᴏɪᴛᴏsɪᴠᴜ - suntuubi.com